Inhimillistä johtamista, hyvinvointia ja yhdessä onnistumista.
Organisaatioille, jotka haluavat rakentaa kestävää menestystä muuttuvassa toimintaympäristössä.
Johdon ja esihenkilöiden valmennusta, sparrausta ja palautumisen tukea organisaatioille.
Työelämän jatkuva muutos, haastava toimintaympäristö ja kuormitus haastavat niin johtajia, esihenkilöitä, asiantuntijoita kuin työyhteisöjäkin.
Brava Balancen valmennukset auttavat vahvistamaan inhimillistä ja tuloksellista johtamista, itsensä johtamisen ja palautumisen taitoja sekä myönteistä vuorovaikutusta ja organisaatiokulttuuria.
Tavoitteena on tukea ihmisiä ja organisaatioita onnistumaan ja menestymään hyvinvoivalla ja kestävällä tavalla.
Kiinnostuitko?
Jätä yhteydenottopyyntö, jos haluat kuulla lisää palveluista.
Yhteistyö voi olla yksittäinen valmennus tai laajempi, eri palveluja yhdistävä kokonaisuus.
Katsotaan mielellään yhdessä, millainen ratkaisu palvelisi parhaiten juuri sinun organisaatiotasi.
Tutustu palveluihin
Johdon ajattelu- ja kasvukumppanuus
Luottamuksellista ja tavoitteellista ajattelukumppanuutta johtajille ja vaativissa vastuurooleissa toimiville.
Yksilöllinen 1:1-työskentely auttaa löytämään rauhaa, selkeyttä ja varmuutta johtamiseen, vahvistamaan sisäistä johtajuutta ja rakentamaan kestävää tapaa toimia, onnistua ja menestyä myös muutoksen ja paineen keskellä.
Ajattelu- ja kasvukumppanuus voidaan toteuttaa lyhyempänä työskentelyjaksona tai syventävänä 12 viikon kokonaisuutena.
Lisätietoja palvelusta etusivulla.
Aloitus joustavasti asiakkaan tilanteen ja tarpeen mukaan.
Luota ja loista - esihenkilön kasvuvalmennus
12 viikon valmennusohjelma esihenkilöille ja tiiminvetäjille tai näihin rooleihin tähtääville.
Ohjelma vahvistaa itsensä johtamisen taitoja, valmentavaa ja tavoitteellista esihenkilötyötä sekä omaa johtajaidentiteettiä. Tavoitteena on auttaa osallistujaa ottamaan vahva kasvuharppaus kohti varmaa, hyvinvoivaa ja vaikuttavaa esihenkilötyötä.
Jätä yhteydenottopyyntö, jos haluat lisätietoja kasvuvalmennuksesta.
Seuraava avoin ryhmä alkaa tammikuussa 2027. Pyydä lisätietoja!
Aloitus myös räätälöidysti organisaation toiveiden mukaan.
Palautumistaidot hektiseen työarkeen
2 × 3 tunnin työyhteisövalmennus jaksamisen, palautumisen ja kestävän toimintakyvyn tueksi.
Valmennus tarjoaa käytännönläheisiä keinoja kehon ja mielen rauhoittamiseen, palautumisen vahvistamiseen sekä työssä jaksamisen tukemiseen kuormittavan ja kiireisen työarjen keskellä.
Työskentelyssä yhdistyvät käytännön harjoitukset, oman tilanteen reflektointi sekä palautumista tukevien ajattelu- ja toimintatapojen vahvistaminen.
Palautumisvalmennus voidaan myös räätälöidä organisaation tarpeisiin sopivaksi yksittäiseksi työpajaksi, henkilöstöpäivän ohjelmaksi tai työarkeen limittyväksi valmennussarjaksi.
2 × 3 tunnin työyhteisövalmennus tai räätälöidysti organisaation toiveiden mukaan.
Palautumisvalmennus organisaatioille
Strategiakonsultointi ja fasilitointi
Tarjoan myös strategiakonsultointia ja fasilitointia organisaation suunnan kirkastamiseen sekä muutoksen ja kehittämistyön tueksi.